Tämä paniikkihäiriö on oikeasti hurjan suuri osa elämääni. Varsinkin nyt, kun se on taas pahentunut ja elämäni rajoittuu pihapiiriini. En uskalla lähteä kotoa pois, en uskalla käydä missään ainakaan yksin. Sen takia sitä onkin kai jumittunut työttömänä tänne isän nurkkiin. Sosiaalinen elämä rajoittuu terapiakäynteihin, siskon juttuseuraan, koirien kanssa touhuamiseen, sekä siskon ystävien kyläilyyn. Itsehän en uskalla edes ajatella lähteväni reissaamaan ympäri Suomea tapaamaan omia ystäviäni, vaikka tahtoisin tavata.... Huoh, ei ole helppoa tämä elämä.....