Herran nimi on Iowa (koska en muista unesta hänen nimeään, niin keksinpä hänelle sellaisen).

Tässä itse uni:

Olin serkkujeni vanhalla asunnolla Kauvatsalla. Heillä oli ulkona leikkimökin tapainen rakennus. Tästä leikkimökin ovesta kun meni sisään, pääsikin valtavaan eteiseen joka vei ns. "kauhujen taloon". Tämä kauhujen talo oli sellainen huvipuistomainen, jossa siis käveltiin reitti tuon talon sisällä ja sieltä pongahteli mistä milloinkin jotain muka-pelottavaa. Tuohon kuului myös varsin kattava kahvila, josta sai kaikenlaista virvoiketta ja naposteltavaa. Olin ennenkin muutamassa unessa ollut tässä samaisessa "kauhujen talossa", josta välillä pihistelin hieman karkkia.

Kahvilaa piti auki varsin komea mies, joka oli puoliksi haltia ja puoliksi vampyyri rinnakkaismaailmasta. Talossa oli myös mitä ilmeisemmin tämän komean haltiavampyyrin sisko/sukulainen, joka piti puljua pystyssä sekä joku kolmas, jota en muista.

Menin sitten tuonne kauhujen talon kahvilaan ja ajattelin pihistää samalla pari karkkia eteisestä (eteisessä oli yleensä laatikoita, joissa oli kahvilaan tilattuja elintarvikkeita). Kipusin raput ylös kahvilaan ja huomasin, että se oli kamalan tyhjä. Kysyin sitten tältä naiselta (joka siis myös oli haltiavampyyri, tällä rodulla oli joku oma nimikin, mutten muista mikä se oli), että oliko näillä kesäloma meneillään. Sitten menin kohti kahvilan tiskille, jonka takana oli tämä vaisu haltiavampyyrimies, johon olin ollut jo kauan ihastunut. Tämä näytti hyvin onnettomalta ja minun oli aikomus tunnustaa, että rakastan tätä miestä. Tilasin jotain, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Olin jo lähdössä kun yhtäkkiä tämä rinnakkaismaailman kolmikko aisti jotain pahaenteistä. Astuin leikkimökistä ulos ja huomasin, että serkkujeni perhe oli muuttunut. He aikoivat leikkimökin ja samalla portaalin tähän rinnakkaismaailmaan ja kauhujen taloon. Tajusin, etten näkisi koskaan enää tätä miestä, jos serkkujeni perhe saisi portaalin ja leikkimökin hajotettua. Ryntäsin takaisin kahvioon ja huusin hädissäni rakastavani tätä haltiavampyyrimiestä, joka meni hyvin hämilleen tunnustuksestani. Sitten mies avasi suunsa ja sanoi, ettei hän voi uskoa että joku rakastaisi tätä ja kertoi, että oli pienenä ollessaan lumottu pinokkiomaiseksi, jolla oli metrin pitkä nenä. Ikään kuin todistaakseni, sulauduin miehen muistoon ja halasin tätä outoa pinokkiomaista lasta ja sanoin samalla, että en puhu valetta, vaan välitän tästä ja rakastan tätä, vaikka mies olisikin ollut joskus lumottu rumaksi olennoksi. Sain ilmeisesti vakuuteltua tunteeni miestä kohtaan ja halasimme. Sitten tämä kauhujen talo alkoi sortumaan, juoksin ulos ja yritin pysäyttää serkkujeni perheen, vaan he tuhosivat portaalin ja leikkimökin. Ovesta ei enää päässyt kauhujen taloon, vaan leikkimökin alkuperäiseen huoneeseen.

Olin surun murtama ja aloin pakata tavaroitani, sillä en todellakaan sulattanut tuollaista. Nämä rinnakkaismaailman olennot eivät olleet tehneet mitään pahaa! Kohta perhe alkoi käyttäytyä aggressiivisesti myös minua kohtaan. Olin hyvin hämilläni, että mistä tämä johtui. Yhtäkkiä äiti ja siskoni olivat tulleet hakemaan minua. Kun olin lähdössä, tajusin että mistä tuo perheen käytös ehkä johtui. Kumautinn jollain ihmeen karate-chopilla perheen setääni ja tätiäni päähän ja hetken päästä nämä olivat taas entisellään. Yritin selittää heille, että heillä oli ollut joku näkymätön loinen päässä kiinni, jonka sai eliminoitua vain tietynlaisella iskulla.

Ennen lähtöä, aloin ikävöimään tätä haltiavampyyrimiestä ja mietin, että eikö olisi mitään keinoa saada yhteyttä tuohon rinnakkaismaailmaan. Kunnes yhtäkkiä maisema alkoi muuttua oudoksi ja outoja olentoja tuli vastaan tiellä. Kyselin heiltä, että olivatko he nähneet haltiavampyyrimiehen seuruetta, mutta kukaan ei ollut. Kaikki olennot olivat vain hädissään eivätkä tienneet mitä olisivat tehneet. Kohta minulle valkesi, että rinnakkaismaailmassa oli sota käynnissä ja näitä ihmisille kilttejä olentoja sorrettiin. Yritin jonkun hevoselta näyttävän olennon kanssa kommunikoida ja kertoa tätä tuomaan haltiavampyyrimieheni seurueineen luokseni, mutta se ei onnistunut. Yhtäkkiä minua, äitiäni ja siskoani vietiin jonkinlaiseen sotavalmiustilaan. Pyysin äitiä ja siskoa pysymään mahdollisimman kaukana ja menemään aivan viimeisimpään rintamaan. Itse asetuin eturintamaan ja sain joltain olennolta vanhan puisen kävelysauvan, joka osoittautui jonkun druidin vanhaksi aseeksi. Ryntäsin eturintamaan ja yritin osua taikaiskuillani pieniin örkkimäisiin vastustajiin, mutta olin unohtanut, miten pelataan (kyllä vain, en muistanu mitä näppäimiä pelikapulasta piti painaa, että sai tietyn iskun, wtf!). Sain kuitenkin pari öttiäistä kaadettua.

Maisema vaihtui taas ja huomasin olevani solaan vievän aukon edessä. Sola oli suojattu loitsulla, joka teki solan auleen näkymättömäksi vihollisille. Kun katsoin päinvastaiseen suuntaan eteeni aukesi avara ja suuri luminen aukea, jonka toisella puolella oli suuri luolan suu. Yhtäkkiä solasta alkoi tulemaan näitä haltiavampyyrisotilaita ja juoksin toiveikkaana haltiavampyyrien sekaan etsimään rakastettuani, kunnes löysin hänet. Suorastaan juoksin haltiavampyyrimieheni syliin ja itkin onnesta, että löysin tämän jälleen. Sitten pitikin jo asettautua asemiin seuraavaa iskua varten. Me menimme vampyyrimieheni kanssa eturintamaan ja käskin äitiä ja siskoa olemaan taas mahdollisimman loitolla itse taistelusta. Odotimme näkymättömyysalueen rajalla sopivaa aikaa hyökätä. Pikkuörkit tajusivat kuitenkin näkymättömyysmaaston loitsun ja hyökkäsivät. Huomasin omaavani druidimaisia voimia ja vetelin pikkuörkkejä kumoon taikavoimillani. Äiti ja sisko olivat joutuneet saarrettujen joukossa ja menin heitä pelastamaan. Kun sain heidät pelastettua, huomasin että rintama oli kulkenut jo pitkälle lumisen aukean reunaa kohti luolan suuta. Luolan suun edessä oli suuri hevonen ja näytti, kuin hevosen selässä ollut ihmismäinen olento olisi sulautunut tuon hevosen selkään. Aavistin sen olevan yksi pääpahiksista ja vinkkasin siskoani mukaan. Lähdimme harppomaan lumisen aukean poikki kohti tätä hevosen ja ihmisen muodostamaa olentoa. Käskin siskoa ottamaan oman druidikepukkansa esiin ja iskemään hämäykseksi tuota olentoa loitsulla. Sisko teki aivan kuin pyysin ja itse muuntauduin alter egokseni, Huhtikuuksi, joka oli paljon massiivisempi ja ihmissusimaisempi, kuin normaalisti. Purin kaikin voimin tätä olennon ihmiskohtaa, kunnes saimme kukistettua siskoni kanssa tämän.
Siinä samassa käteeni ilmestyi suuri, sinisenhohtavalla värillä kirjailtu puinen sauva. Huomasin luolassa olevan pieni örkkiolentoja ja tein sauvalla liikkeen, joka meni näiden pikkuörkkien yli. Siinä samassa pikkuörkeistä lähti vihreitä valojuovia ja ne ikään kuin vapautuivat jonkun pahan loitsusta. Olin aivan hämilläni tämän uuden sauvani voimasta päätin todellakin pitää sen. Aloin miettiä, että miten salakuljettaisin sen rinnakkaismaailmasta mukaani ilman, että kukaan huomaisi.

Sitten heräsin.